Lehdistötiedote

Ahdas naapurusto

30. toukokuuta 2018

Kirkkaana noin 160 000 valovuoden etäisyydellä loistava Tarantellasumu on Linnunradan satelliittigalaksin, Suuren Magellanin pilven näyttävin piirre. Chilessä sijaitseva ESO:n Paranalin observatorion VST-teleskooppi on kuvannut tätä aluetta ja sen runsasta ympäristöä erittäin suurella tarkkuudella. Se paljastaa tähtijoukkojen, hohtavien kaasupilvien ja supernovaräjähdysten hajaantuvien jäännösten kosmisen maiseman. Tämä on tarkin kuva, joka on milloinkaan otettu koko tästä kentästä.

Hyödyntäen Chilessä sijaitsevan, ESO:n Paranalin observatorion VST-teleskoopin (VLT Survey Telescope) ominaisuuksia tähtitieteilijät taltioivat tämän hyvin yksityiskohtaisen uuden kuvan Tarantellasumusta ja sen lukuisista naapurisumuista ja -tähtijoukoista. Myös nimellä 30 Doradus tunnettu Tarantellasumu on kirkkain ja suurienergiaisin tähtienmuodostusalue Paikallisessa galaksiryhmässä.

Tämän kuvan yläosassa näkyvä Tarantellasumu ulottuu yli 1000 valovuoden alueelle ja sijaitsee Kultakalan tähdistössä (Dorado) kaukana eteläisen pallonpuoliskon taivaalla. Tämä upea sumu on osa Suurta Magellanin pilveä, halkaisijaltaan noin 14 000 valovuoden kokoista kääpiögalaksia. Suuri Magellanin pilvi on yksi Linnunrataa lähimmistä galakseista.

Tarantellasumun ytimessä on nuori, jättimäinen tähtijoukko NGC 2070, tähtiryöppyalue, jonka tiheä ydin, R136, sisltää joitakin massiivisimmista ja kirkkaimmista tunnetuista tähdistä. Itse Tarantellasumun kirkkaan hohteen kirjasi ensimmäisenä ylös ranskalainen tähtitieteilijä Nicolas-Louis Lacaille vuonna 1751.

Toinen tähtijoukko Tarantellasumussa on paljon vanhempi Hodge 301, jossa vähintään 40 tähden arvioidaan räjähtäneen supernovina, levittäen kaasua kautta koko alueen. Yksi esimerkki supernovajäänteestä on kuuma kupla SNR N157B, joka sulkee sisäänsä avoimen tähtijoukon NGC 2060. Tätä joukkoa havaitsi ensimmäisenä brittiläinen tähtitieteilijä John Herschel vuonna 1836 käyttäen 18.6 tuuman (47 cm) peilikaukoputkea Hyväntoivonniemellä Etelä-Afrikassa. Tarantellasumun ulkolaitamilla, alhaalla oikealla, on mahdollista tunnnistaa kuuluisan supernovan SN 1987A sijainti [1].

Tarantellasumun vasemmalla puolella on mahdollista nähdä kirkas avoin tähtijoukko NGC 2100, jossa esittäytyy kirkas keskittymä punaisten tähtien ympäröimiä sinisiä tähtiä. Tämän joukon löysi skotlantilainen tähtitieteilijä James Dunlop vuonna 1826 työskennellessään Australiassa, käyttäen itse rakentamaansa 9 tuuman (23 cm) peilikaukoputkea.

Kuvan keskustassa on tähtijoukko ja emissiosumu NGC 2074, joka on toinen massiivinen John Herschelin löytämä tähtienmuodostusalue. Tarkemmin katsoen on mahdollista nähdä tumma merihevosen muotoinen tomurakenne — "Suuren Magellanin pilven merihevonen". Tämä jättimäinen pilarirakenne on noin 20 valovuotta pitkä eli lähes neljä kertaa Auringon ja sitä lähimmän tähden, Alfa Centaurin välinen etäisyys. Rakenne on tuomittu häviämään seuraavan miljoonan vuoden aikana, sillä uusien tähtien muodostuessa tähtijoukossa niiden valo ja tähtituulet puhaltavat hitaasti pois tomupilarit.

Tämä kuva oli mahdollinen vain VST:n erityisesti suunnitellun 256 megapikselin OmegaCAM-kameran ansiosta. Kuva koottiin OmegaCAM-kuvista, jotka otettiin neljällä erivärisellä suotimella — mukaanlukien erityisesti ionisoituneen vedyn punaisen hohteen havaitsemiseen suunniteltu suodin [2].

Lisähuomiot

[1] SN 1987A oli ensimmäinen supernova, jota havaittiin nykyaikaisilla teleskoopeilla ja kirkkain vuonna 1604 nähdyn Keplerin tähden jälkeen. SN 1987A oli niin kirkas, että se loisti 100 miljoonan Auringon teholla useiden kuukausien ajan sen jälkeen, kun se oli löydetty 23. helmikuuta 1987.

[2] H-alfa -emissioviiva on punainen spektriviiva, joka muodostuu, kun vetyatomin sisältämä elektroni menettää energiaa. Tämä tapahtuu vedyssä kuuman, nuoren tähden ympärillä, kun kaasu ionisoituu voimakkaassa ultraviolettisäteilyssä ja elektronit sen seurauksena yhdistyvät protonien kanssa muodostaen atomit uudelleen. OmegaCAM:n kyky havaita tämä viiva antaa tähtitieteilijöille mahdollisuuden tutkia uusien tähtien ja planeettojen syntysijoina toimivien jättimäisten molekyylipilvien fysiikkaa.

Lisätietoa

ESO on Euroopan johtava hallitustenvälinen tähtitieteen organisaatio ja ylivoimaisesti maailman tieteellisesti tuotteliain tähtitieteellinen observatorio. ESO:lla on 15 jäsenmaata: Alankomaat, Belgia, Espanja, Iso-Britannia, Italia, Itävalta, Portugali, Puola, Ranska, Ruotsi, Saksa, Suomi, Sveitsi, Tanska ja Tšekin tasavalta, joiden lisäksi Chile toimii laitteistojen sijoitusmaana ja Australia strategisena kumppanina. ESO toteuttaa kunnianhimoista ohjelmaa, joka keskittyy tehokkaiden maanpäällisten havaintovälineiden suunnitteluun, rakentamiseen ja käyttöön. Välineiden avulla tähtitieteilijät voivat tehdä merkittäviä tieteellisiä löytöjä. ESO:lla on myös johtava asema tähtitieteen tutkimuksen kansainvälisen yhteistyön edistämisessä ja organisoinnissa. ESO:lla on Chilessä kolme ainutlaatuista huippuluokan observatoriota: La Silla, Paranal ja Chajnantor. ESO:lla on Paranalilla VLT-teleskooppi (Very Large Telescope) ja siihen liittyvä, maailmanlaajuisesti johtava VLTI-interferometri, sekä kaksi kartoitusteleskooppia. VISTA toimii infrapuna-alueella ja VST-teleskooppi näkyvän valon aallonpituuksilla. ESO on myös merkittävä kumppani kahdessa Chajnantorin laitteistossa, APEX-teleskoopissa ja ALMA-teleskoopissa, joka on maailman suurin tähtitieteellinen projekti. Lähellä Paranalia sijaitsevalla Cerro Armazonesilla ESO rakentaa 39-metrin kokoista ELT-teleskooppia (Extremely Large Telescope), josta tulee “maailman suurin tähtitaivasta havainnoiva silmä”.

Linkit

• Valokuvia VST-teleskoopista

Yhteystiedot

Richard Hook
ESO Public Information Officer
Garching bei München, Germany
Puh.: +49 89 3200 6655
Matkapuhelin: +49 151 1537 3591
Sähköposti: rhook@eso.org

Pasi Nurmi (Lehdistön yhteyshenkilö Suomi)
ESO Science Outreach Network ja University of Turku
Turku, Finland
Puh.: +358 29 4504 358
Sähköposti: eson-finland@eso.org

Connect with ESO on social media

Tämä on ESO:n lehdistötiedotteen käännös eso1816.