Lehdistötiedote

ESO allekirjoitti maan pinnalta havaintoja tekevän tähtitieteen kaikkien aikojen suurimman sopimuksen E-ELT:n kuvun ja teleskoopin rakenteen valmistamisesta

25. toukokuuta 2016

Garching bei Münchenissä, Saksassa, 25. toukokuuta 2016 pidetyssä seremoniassa ESO allekirjoitti sopimuksen Astaldia, Cimolaita ja nimitettyä alihankkijaa, EIE-ryhmää edustavan ACe-konsortion kanssa E-ELT -teleskoopin (European Extremely Large Telescope) kuvun ja teleskooppirakenteen valmistamisesta. Tämä on suurin ESO:n milloinkaan myöntämä urakka ja myös kaikkien aikojen suurin urakka maan pinnalta tekevän tähtitieteen puitteissa. E-ELT -teleskoopin rakenteen suunnitelma paljastettiin tapahtumassa. Kuvun ja teleskooppirakenteen valmistaminen lähtee nyt liikkeelle.

E-ELT -teleskooppi (European Extremely Large Telescope), jonka pääpeilin halkaisija on 39 metriä, on maailman suurin näkyvän valon ja lähi-infrapunan aallonpituuksilla havaintoja tekevä teleskooppi – todellakin maailman suurin tähtitaivasta havainnoiva silmä. Se rakennetaan Pohjois-Chilessä sitä varten valmisteltuun paikkaan.

Sopimuksen teleskoopin kuvun ja rakenteen valmistamisesta allekirjoitti ESO:n pääjohtaja, Tim de Zeeuw, Astaldin puheenjohtaja, Paolo Astaldi, ja Cimolain toimitusjohtaja, Luigi Cimolai. ESO:lle oli suuri ilo toivottaa tervetulleeksi Italian koulutus-, yliopisto- ja tutkimusministeri, H.E. Stefania Giannini seremoniaan, johon osallistuivat myös Italian pääkonsuli Münchenissä, Renato Cianfarani, ESO:n johtokunnan puheenjohtaja, Patrick Roche, ja Italian edustajat ESO:n johtokunnassa, Nicolò D’Amico (joka on myös INAF:in johtaja) ja Matteo Pardo, Italian Berliinin suurlähetystön tiedeattashea. Läsnä oli myös EIE:n toimitusjohtaja, Gianpietro Marchiori, ja muita vieraita sekä konsortion edustajia.

Sopimus kattaa kuvun ja teleskooppirakenteen suunnittelun, valmistuksen, kuljetuksen, rakentamisen, kokoonpanon paikan päällä ja varmistuksen. Summittaisella 400 miljoonan euron hinnallaan kyse on suurimmasta ESO:n milloinkaan myöntämästä urakasta ja myös kaikkien aikojen suurimmasta urakasta maan pinnalta tekevän tähtitieteen puitteissa.

E-ELT -teleskoopin kupu ja teleskooppirakenne vievät teleskooppien insinööritaidon aivan uusille alueille. Sopimukseen ei vain sisälly valtava 85 metriä halkaisijaltaan oleva pyörivä kupu, jonka kokonaismassa on noin 5000 tonnia, vaan myös teleskoopin jalusta ja putkirakenne, joiden liikkuvan massan osuus on yli 3000 tonnia. Molemmat näistä rakenteista ovat suurimmat milloinkaan näkyvän valon ja infrapuna-valon aallonpituuksilla toimiville teleskoopeille rakennetuista ja saavat kaikki tähänastiset vaikuttamaan kääpiömäisen pieniltä. Kupu on lähes 80 metriä korkea ja sen pinta-ala on verrattavissa jalkapallokenttään.

E-ELT -teleskooppia rakennetaan Cerro Armazonesilla, joka on 3000 metriä korkea vuori noin 20 kilometrin etäisyydellä ESO:n Paranalin observatoriolta. Yhteystie ja vuorenhuipun tasoitus on jo saatu valmiiksi ja kuvun rakennustöiden odotetaan alkavan paikan päällä vuoden 2017 aikana.

ESO:n pääjohtaja, Tim de Zeeuw sanoi: "E-ELT tulee tuottamaan havaintoja, joista emme osaa edes uneksia tänään ja se tulee innostamaan ihmisiä kautta koko maailman ajattelemaan tiedettä, teknologiaa ja meidän paikkaamme maailmankaikkeudessa. Tämän päivän allekirjoitustilaisuus on avainaskel kohti E-ELT -teleskoopin valmistumista vuonna 2024."

Paolo Astaldi, Astaldin puheenjohtaja lisäsi: "Tämä hanke on todella kaukonäköinen sekä sen suhteen, mitä se edustaa tähtitieteen saralla, että rakenteen ja insinööritaidon puolesta. Astaldi sekä projektikumppanimme Cimolai ja EIE Group ovat todella ylpeitä, että ESO on valinnut meidät tarjouspyyntönsä toimittajiksi tekemään heidän visionsa todeksi. Astaldi tunnetaan kyvystään tuottaa luokkansa parasta teknistä osaamista, laaturakentamisestaan ja vahvasta toimeenpanostaan. Me tulemme pistämään ydinosaamisemme täyden voiman tähän projektiin. Allekirjoitan näin tähtitieteellisen kunnianhimoisen sopimuksen suurella innostuksella."

Luigi Cimolai, Cimolain toimitusjohtaja sanoi: "Koemme suurta kunniaa ja kiitollisuutta siitä, että yhtiöllemme on annettu mahdollisuus osallistua tähän teknisesti edistykselliseen haasteeseen. E-ELT -teleskooppi vaatii korkeatasoista laatua insinööritaidon ja rakentamisen puitteissa. Uskon, että tämä ehdottomasti myötävaikuttaa parantavasti kykyymme kehittää ja tuottaa aina vain suuremman monimutkaisuuden hankkeita."

Useat E-ELT -teleskoopin rakentamisen osatekijät etenevät myös nopeasti. ESO on jo allekirjoittanut sopimukset ensivalohavaintolaitteiden MICADO, HARMONI ja METIS valmistamisesta sekä adaptiivisen optiikan MAORY-järjestelmästä E-ELT:lle. Sopimukset teleskoopin valtavan apupeilin valmistamisesta allekirjoitetaan lähitulevaisuudessa.

E-ELT -teleskoopin valonkeruuala tulee olemaan suurempi kuin kaikkien olemassaolevien näkyvän valon alueella toimivien tutkimusteleskooppien yhteensä ja sen adaptiivisen optiikan järjestelmä tulee tarjoamaan kuvia, jotka ovat noin 15 kertaa terävämpiä kuin NASA:n ja ESA:n Hubble-avaruusteleskoopin samoilla aallonpituuksilla ottamat. Se tarjoaa lukuisia mahdollisuuksia teknologian ja insinööritaidon jatkotuotteistamiselle, teknologian siirrolle ja teknologiasopimuksille. Uusi sopimus havainnollistaa, että E-ELT voi toimia talouskehityksen voimatekijänä tarjoamalla ESO:n jäsenmaiden sopimuskumppaneille mahdollisuuden johtaa suurhankkeita kansainvälisellä tasolla.

Lisätietoa

ESO on Euroopan johtava hallitustenvälinen tähtitieteen organisaatio ja maailman tieteellisesti tuotteliain tähtitieteellinen observatorio. ESO:lla on 16 jäsenmaata: Alankomaat, Belgia, Brasilia, Espanja, Iso-Britannia, Italia, Itävalta, Portugali, Puola, Ranska, Ruotsi, Saksa, Suomi, Sveitsi, Tanska ja Tšekin tasavalta. ESO toteuttaa kunnianhimoista ohjelmaa, joka keskittyy tehokkaiden maanpäällisten havaintovälineiden suunnitteluun, rakentamiseen ja käyttöön. Välineiden avulla tähtitieteilijät voivat tehdä merkittäviä tieteellisiä löytöjä. ESO:lla on myös johtava asema tähtitieteen tutkimuksen kansainvälisen yhteistyön edistämisessä ja organisoinnissa. ESO:lla on Chilessä kolme ainutlaatuista huippuluokan observatoriota: La Silla, Paranal ja Chajnantor. ESO:lla on Paranalilla Very Large Telescope (VLT), maailman kehittynein näkyvää valoa havainnoiva tähtitieteellinen observatorio, ja kaksi kartoitusteleskooppia. VISTA toimii infrapuna-alueella ja on maailman suurin kartoitusteleskooppi. VLT Survey Telescope on suurin vartavasten taivaan näkyvän valon kartoitukseen suunniteltu teleskooppi. ESO on yksi maailman suurimman tähtitieteellisen projektin, ALMA-teleskoopin pääyhteistyökumppaneista. Lähellä Paranalia sijaitsevalla Cerro Armazonesilla ESO rakentaa 39-metrin kokoista E-ELT -teleskooppia (European Extremely Large Telescope), josta tulee “maailman suurin tähtitaivasta havainnoiva silmä”.

Linkit

Yhteystiedot

Richard Hook
ESO, Public Information Officer
Garching bei München, Germany
Puh.: +49 89 3200 6655
Matkapuhelin: +49 151 1537 3591
Sähköposti: rhook@eso.org

Alessandra Onorati
Media Contact for the ACe Consortium
Sähköposti: A.Onorati@Astaldi.com

Pasi Nurmi (Lehdistön yhteyshenkilö Suomi)
ESO Science Outreach Network ja University of Turku
Turku, Finland
Puh.: +358 29 4504 358
Sähköposti: eson-finland@eso.org

Connect with ESO on social media

Tämä on ESO:n lehdistötiedotteen käännös eso1617.

Tiedotteesta

Tiedote nr.:eso1617fi
Nimi:Extremely Large Telescope
Tyyppi:Unspecified : Technology : Observatory : Telescope
Facility:Extremely Large Telescope

Kuvat

ESO signs largest ever ground-based astronomy contract for the E-ELT dome and telescope structure
ESO signs largest ever ground-based astronomy contract for the E-ELT dome and telescope structure
Englanniksi
ESO signs largest ever ground-based astronomy contract for E-ELT dome and telescope structure

Artist's rendering of the Extremely Large Telescope

The E-ELT showing the secondary mirror housing

The E-ELT compared to St Stephen's Cathedral in Vienna, Austria
The E-ELT compared to St Stephen's Cathedral in Vienna, Austria
Englanniksi
The E-ELT compared to the Atomium in Brussels, Belgium
The E-ELT compared to the Atomium in Brussels, Belgium
Englanniksi
The E-ELT compared to the statue of Christ the Redeemer in Rio de Janeiro, Brazil
The E-ELT compared to the statue of Christ the Redeemer in Rio de Janeiro, Brazil
Englanniksi
E-ELT jämfört med Ještědtornet i Tjeckien
E-ELT jämfört med Ještědtornet i Tjeckien
The E-ELT compared to the Round Tower in Copenhagen, Denmark
The E-ELT compared to the Round Tower in Copenhagen, Denmark
Englanniksi
E-ELT verrattuna Turun tuomiokirkkoon
E-ELT verrattuna Turun tuomiokirkkoon
The E-ELT compared to the Arc de Triomphe in Paris, France
The E-ELT compared to the Arc de Triomphe in Paris, France
Englanniksi
The E-ELT compared to the Brandenburg Gate in Berlin, Germany
The E-ELT compared to the Brandenburg Gate in Berlin, Germany
Englanniksi
The E-ELT compared to the Colosseum in Rome, Italy
The E-ELT compared to the Colosseum in Rome, Italy
Englanniksi
The E-ELT compared to the Nemo Building in Amsterdam, the Netherlands
The E-ELT compared to the Nemo Building in Amsterdam, the Netherlands
Englanniksi
The E-ELT compared to St. Mary's Basilica in Kraków, Poland
The E-ELT compared to St. Mary's Basilica in Kraków, Poland
Englanniksi
The E-ELT compared to the Padrão dos Descobrimentos in Lisbon, Portugal
The E-ELT compared to the Padrão dos Descobrimentos in Lisbon, Portugal
Englanniksi
The E-ELT compared to the Sagrada Família in Barcelona, Spain
The E-ELT compared to the Sagrada Família in Barcelona, Spain
Englanniksi
The E-ELT compared to the Lilla Bommen building in Gothenburg, Sweden
The E-ELT compared to the Lilla Bommen building in Gothenburg, Sweden
Englanniksi
The E-ELT compared to Bern Cathedral, Switzerland
The E-ELT compared to Bern Cathedral, Switzerland
Englanniksi
The E-ELT compared to Big Ben in London, United Kingdom
The E-ELT compared to Big Ben in London, United Kingdom
Englanniksi
The E-ELT compared to the VLT
The E-ELT compared to the VLT
Englanniksi
Size comparison between the E-ELT and other telescope mirrors
Size comparison between the E-ELT and other telescope mirrors
Englanniksi
Size comparison between the ELT and other telescope domes
Size comparison between the ELT and other telescope domes
Englanniksi
ESO signs largest ever ground-based astronomy contract for E-ELT dome and telescope structure
ESO signs largest ever ground-based astronomy contract for E-ELT dome and telescope structure
Englanniksi
ESO signs largest ever ground-based astronomy contract for E-ELT dome and telescope structure
ESO signs largest ever ground-based astronomy contract for E-ELT dome and telescope structure
Englanniksi
ESO signs largest ever ground-based astronomy contract for E-ELT dome and telescope structure
ESO signs largest ever ground-based astronomy contract for E-ELT dome and telescope structure
Englanniksi
ESO signs largest ever ground-based astronomy contract for ELT dome and telescope structure
ESO signs largest ever ground-based astronomy contract for ELT dome and telescope structure
Englanniksi
The ELT compared to the Rosse telescope in Ireland
The ELT compared to the Rosse telescope in Ireland
Englanniksi
The ELT compared to the Nidaros Cathedral in Trondheim, Norway
The ELT compared to the Nidaros Cathedral in Trondheim, Norway
Englanniksi
The ELT compared to the Spire of Dublin, Ireland
The ELT compared to the Spire of Dublin, Ireland
Englanniksi
The ELT compared to the Statue of Liberty in New York, USA
The ELT compared to the Statue of Liberty in New York, USA
Englanniksi
The ELT compared to La Portada natural arch in Chile
The ELT compared to La Portada natural arch in Chile
Englanniksi
The ELT compared to the Vancouver Science World in Canada
The ELT compared to the Vancouver Science World in Canada
Englanniksi
The ELT compared to the Sydney Opera House in Australia
The ELT compared to the Sydney Opera House in Australia
Englanniksi
The ELT compared to the Manchester Central Convention Complex in the UK
The ELT compared to the Manchester Central Convention Complex in the UK
Englanniksi
The ELT compared to the Manchester Etihad Stadium in the UK
The ELT compared to the Manchester Etihad Stadium in the UK
Englanniksi
Telescopes and football
Telescopes and football
Englanniksi
An artistic rendering of an open telescope dome standing next to the silhouette of Big Ben's clock tower over a blue background. The tower is only slightly taller than the telescope.
Size comparison of the ELT and Big Ben
Englanniksi

Videot

ESOcast 84: The New E-ELT Design Unveiled
ESOcast 84: The New E-ELT Design Unveiled
Englanniksi
The European Extremely Large Telescope
The European Extremely Large Telescope
Englanniksi
Opening up the E-ELT
Opening up the E-ELT
Englanniksi
Close-up of the E-ELT in its dome
Close-up of the E-ELT in its dome
Englanniksi
Close-up view of the E-ELT in its dome
Close-up view of the E-ELT in its dome
Englanniksi
The E-ELT dome opening
The E-ELT dome opening
Englanniksi
ESO Signs Largest Ever Ground-based Astronomy Contract for E-ELT Dome and Telescope Structure
ESO Signs Largest Ever Ground-based Astronomy Contract for E-ELT Dome and Telescope Structure
Englanniksi
Light's five-mirror journey through the ELT
Light's five-mirror journey through the ELT
Englanniksi
Light's five-mirror journey through the E-ELT (no text)
Light's five-mirror journey through the E-ELT (no text)
Englanniksi