Viikon kuva

12. helmikuuta 2018: Tämä haamumainen kuva esittää kaukaista, sykkivää punaista jättiläistähteä, joka tunnetaan nimellä R Sculptoris. Kuvanveistäjän (Sculptor) tähdistössä 1200 valovuoden päässä sijaitseva R Sculptoris tunnetaan hiilipitoisena asymptoottihaaran (asymptotic giant branch, AGB) tähtenä, mikä tarkoittaa, että se on lähestymässä elämänsä loppua. Siinä vaiheessa alhaisen ja keskisuuren massan tähdet jäähtyvät, tuottavat laajentuvia ilmakehiä ja menettävät suuresti massaa – niistä on tulossa loisteliaita planetaarisia sumuja. Vaikka massan menetysprosessin perusteet jo ymmärretään, tähtitieteilijät tutkivat edelleen, miksi se alkaa tähden pinnan lähellä. Tähden menettämän massan määrällä on itse asiassa valtava vaikutus sen kehitykselle, muuttaen sen tulevaisuutta ja johtaen erityyppisiin planetaarisiin sumuihin. Kun AGB-tähdet päättävät elämänsä planetaarisina sumuina, ne tuottavat paljon erilaisia alkuaineita – joista puolet ovat rautaa painavampia – jotka sitten vapautuvat maailmankaikkeuteen ja osallistuvat uusien tähtien, planeettojen, kuiden ja lopulta elämän rakennuspalikoiden muodostamiseen. Yksi erityisen kiinnostava piirre R Sculptoriksessa on sen dominoiva kirkas piste, joka näyttää olevan kaksi tai kolme kertaa muita alueita kirkkaampi. Tähtitieteilijät, jotka ...

5. helmikuuta 2018: Tämä epätavallinen kuva paljastaa kahden galaksin välisen, noin miljardi vuotta sitten tapahtuneen katastrofaalisen törmäyksen seuraukset. Tulos? Yksi ainoa erittäin oudon muotoinen galaksi nimeltään NGC 7252, jolla on mielenkiintoinen lempinimi: "Atomit rauhan puolesta" -galaksi. Tämän yhteensulautumajäänteen sydämessä lojuu kiehtova "minispiraali" – pyörivä hehkuvan kaasun kiekko, joka on pullollaan muodostuvia tähtiä. ESO:n VLT-teleskoopin (Very Large Telescope) VIMOS-havaintolaitetta (VIsible Multi-Object Spectrograph) käyttäen tähtitieteilijät ovat kyenneet mittaamaan kaasun liikkeitä kiekossa ja he ovat voineet kartoittaa sen pyörimistä. Punaiset alueet esittävät meistä poispäin liikkuvaa kaasua ja siniset meitä kohti tulevaa. Yhdessä nämä värit paljastavat galaksin tasaisesti pyörivän keskuksen, ja samalla korostavat kahta kuuman kaasun virtaa keskusalueen luoteis- ja kaakkoispuolilla. Aikaisemmat tutkimukset ovat ehdottaneet, että keskusspiraali pyöri vastakkaiseen suuntaan kuin galaksin muut osat, mutta vertaamalla tähtien liikettä galaksin ympäri minispiraalin juuri muodostuneiden tähtien ionisoiman kaasun liikkeeseen, tiedämme nyt, että ne itse asiassa pyörivät samaan suuntaan. Näin yksityiskohtainen kartta on mahdollinen VIMOS:in IFU-yksikön (Integral Field Unit) ansiosta, ...

29. tammikuuta 2018: Siristele silmiäsi tai muuten et huomaa! Aivan keskellä tätä kuvaa, joka on otettu ESO:n VLT-teleskooppiin (Very Large Telescope) kiinnitetyllä VIMOS-havaintolaitteella, saatat juuri ja juuri nähdä himmeän ja sumuisen Jousimiehen epäsäännöllisenä kääpiögalaksina tunnetun galaksin kaukaisen sinisen hahmon. Tämä epäsäännöllisen muotoinen – josta sen nimikin johtuu – kääpiögalaksi, joka löydettiin 1977 ESO:n La Sillan observatoriolla sijaitsevalla ESO:n yhden metrin Schmidt-teleskoopilla, on noin 3 miljoonan valovuoden päässä Jousimiehen (Sagittarius) tähdistössä. Se on kaukaisin Paikallisen galaksijoukon jäsenistä, joihin Linnunratakin kuuluu. Tavallisista galakseista poiketen kääpiögalaksit ovat tyypillisesti pienempiä ja niissä on suhteellisesti vähemmän tähtiä. Lähigalaksien painovoiman aiheuttamat tuuppaukset voivat usein vääristää näiden hauraiden galaksien pallomaisia ja kiekkomaisia muotoja – tämä prosessi saattaa juuri olla vastuussa tässä olevan kääpiögalaksin lievästi suorakulmaisesta muodosta.

22. tammikuuta 2018: Chilen Atacaman autiomaan rosoinen maasto tarjoaa todella iskevän taustan valokuville – niin kuin tämä ESO:n valokuvalähettiläs Alexandru Tudoricăn ESO:n Paranalin observatoriolla ottama kuva ESO:n VISTA-teleskoopista (Visible and Infrared Survey Telescope for Astronomy) osoittaa. VISTA ei ole ainoa tässä kuvassa näkyvä teleskooppi, vaikka se onkin Tudoricăn kohteista selvästi silmiinpistävin. Kuvan oikealla laidalla kiemurteleva polku johtaa NGTS-havaintolaitteiston (Next Generation Transit Survey) huomiota herättämättömälle sijaintipaikalle – aidattu alue on juuri ja juuri näkyvissä auringonvalon keilan valaisemana aivan kuvan oikeassa laidassa. NGTS koostuu järjestelmästä pieniä robottiteleskooppeja, jotka jatkuvasti valvovat tarkasti lähitähtien kirkkautta. Näin toimimalla sen toivotaan havaitsevan Neptunuksen kokoisia eksoplaneettoja itse teossa niiden peittäessä emotähtensä valon kulkiessaan niiden kiekon yli ja osuvat Maasta katsovan havaitsijan näkökenttään.

15. tammikuuta 2018: Nämä 56 hymyilevää opiskelijaa osallistuivat ESO:n Tähtitieteen talvileirille 2017 (Winter Astronomy Camp 2017), jonka aiheena oli ”Etäisyydet Maailmankaikkeudessa”. Nuoret tähtitieteen harrastajat saivat nauttia useista tähtitieteeseen liittyvistä sessioista, kuten luennoista, toiminnallisista aktiviteeteista ja yön aikana tehtävistä havainnoista ammattilaisten teleskooppeja käyttäen. He myös kokeilivat useita talviurheilulajeja ja tekivät retkiä. Leiri pidettiin Aostan laakson itsehallintoalueen tähtitieteellisessä observatoriossa, jota ympäröi Italian Alppien luonnollinen kauneus lähellä eräitä Euroopan korkeimmista vuorista ja kirkkaimpien joukkoon kuuluvan taivaan alla. Observatorion varustukseen kuuluu seitsemän teleskooppia, jotka oli omistettu leirin aktiviteeteille. Leiri, jonka järjesti Sterrenlab, järjestettiin joulukuun 26. päivän 2017 ja tammikuun 1. päivän 2018 välillä ja se otti vastaan 16-18 vuoden ikäisiä opiskelijoita. Myöhemmin tänä vuonna ESO:n Tähtitieteen kesäleiri (ESO Summer Astronomy Camp) järjestetään Pohjois-Portugalin pimeän taivaan alla, Porton yliopiston astrofysiikkakeskuksen (Centre for Astrophysics of the University of Porto, CAUP) järjestämänä.

8. tammikuuta 2018: Uuden vuoden ensimmäisen illan saatteli luoksemme Chilen majesteettisen Cerro Armazones -vuoren takaa nouseva, vaikuttava superkuu. Tämän kaltainen superkuu on mahtava, vaikkakin suhteellisen yleinen tapahtuma, joka ilmestyy, kun täysikuu osuu samaan aikaan Kuun kiertoradan Maata lähinnä olevan pisteen kanssa, saaden sen halkaisijan näyttämään taivaalla noin 14% suuremmalta. Cerro Armazonesille kiemurteleva tie näyttää vievän suoraan itse Kuuhun – todellakin tehden siitä tien tähtiin. Vuoteen 2024 mennessä ”maailman suurin taivasta tarkkaileva silmä” asettuu tälle vuorelle, jonka huipusta tulee ELT-teleskoopin (Extremely Large Telescope) sijaintipaikka. Cerro Armazones tarjoaa 3046 metrin korkeudellaan loistavan ympäristön tähtitieteellisille havainnoille, etenkin siksi, että siellä on 320 kirkasta yötä vuodessa. Tämän kuvan otti ESO:n valokuvalähettiläs Gerhard Hüdepohl. Hän käveli kaksi kilometriä lähellä sijaitsevalta ESO:n Paranalin observatoriolta Atacaman autiomaahan löytääkseen oikean paikan tämän kuvan ottamiseen. Hän oli laskenut Kuun etenemisradan etukäteen saadakseen selville oikean ajan ja paikan tämän poikkeuksellisen kuvan ottamiseen.

1. tammikuuta 2018: Tämän viikon kuva näyttää loisteliaat kaasu- ja pölynauhat, jotka kiertyvät sauvaspiraaligalaksi NGC 1398:n helmenhohtoisen keskustan ympärille. Galaksi sijaitsee Sulatusuunin (Fornax) tähdistössä, noin 65 miljoonan valovuoden päässä. Sen sijaan, että ne alkaisivat galaksin keskeltä pyörteillen ulospäin, NGC 1398:n sirot spiraalihaarat saavat alkunsa tähdistä muodostuneesta suorasta sauvasta, joka lävistää galaksin keskiosan. Useimmilla - noin kahdella kolmasosalla – spiraaligalakseista on tämä piirre, mutta vielä ei ole selvinnyt, että vaikuttavatko ne, tai miten ne vaikuttavat, galaksin käyttäytymiseen ja kehittymiseen. Tämä kuva koostuu havaintoaineistosta, joka on kerätty ESO:n VLT-teleskoopin (Very Large Telescope) FORS2-havaintolaitteella (FOcal Reducer/low dispersion Spectrograph 2) Paranalin observatoriolla Chilessä. Siinä NGC 1398:n yksityiskohdat näkyvät todella selkeästi sen spiraalihaaroja pilkuttavista tummista pölyvanoista aina sen ulko-osiin ripoteltuihin vaaleanpunertavan sävyisiin tähtiä muodostaviin alueisiin. Kuva tuotettiin osana ESO:n Kosmiset jalokivet (Cosmic Gems) -ohjelmaa, joka on suurelle yleisölle suunnattu ohjelma, missä ESO:n teleskooppeja käyttäen tuotetaan kuvia kiinnostavista, kiehtovista tai visuaalisesti vetoavista kohteista opetus- ja suuren yleisön käyttöön. Ohjelma ...

25. joulukuuta 2017: Tämä kuva näyttää jotain todella vaikuttavaa: massiivisen galaksijoukon, joka vääristää sitä ympäröivää avaruutta! Joukko, jonka sydän on kuvan keskellä, on saanut nimekseen RCS2 J2327, ja se on yksi massiivisimmista tällä etäisyydellä tai sitä kauempana olevista joukoista. RCS2 J2327:n kaltaiset massiiviset kohteet vaikuttavat niin voimakkaasti ympäristöönsä, että ne selvästi vääristävät avaruutta ympärillään. Vaikutus tunnetaan gravitaatiolinssi-ilmiönä. Sen vaikutuksesta ne taittavat, vääristävät ja voimistavat kaukaisemmista kohteista tulevaa valoa, minkä ansiosta voimme nähdä galakseja, jotka olisivat muuten liian kaukana havaittaviksi. Gravitaatiolinssi on yksi Einsteinin yleisen suhteellisuusteorian ennustuksista. Voimakas linssi tuottaa hämmästyttäviä kuvia vääntyneistä galakseista ja taipuvista kaarista: niitä molempia nähdään tässäkin kuvassa. Toisaalta taas heikon gravitaatiolinssin vaikutus on hienovaraisempi ja se voi olla vaikea erottaa valokuvassa, ja niitä tutkitaan enimmäkseen tilastollisesti – mutta niidenkin avulla voidaan mitata kosmisten kohteiden massoja, niin kuin tämänkin joukon tapauksessa. Tämä kuva on yhdistelmäkuva ESO:n VLT-teleskoopin (Very Large Telescope) HAWK-I -havaintolaitteen ja NASA:n ja ESA:n Hubble-avaruusteleskoopin ACS-kameran (Advanced Camera ...

18. joulukuuta 2017: Juhlakauden toivotukset kaikkien Euroopan eteläisellä observatoriolla työskentelevien puolesta! Toivotamme teille iloista vuoden loppua ja hedelmällistä vuotta 2018! Linkki: Joulukortti 2017

11. joulukuuta 2017: Tähän kuvaan on saatu vangittua hetki, jolloin superkuu näyttää lepäävän Chilen vuorien päällä nähtynä 4.5 kilometrin päästä La Sillan huipulta. Vaikka tämä suhteellisen harvinainen tapahtuma ei olekaan tieteellisestä näkökulmasta kovin kiinnostava, Kuu on sen aikana hiukan lähempänä Maata, mikä saa sen halkaisijan taivaalla näyttämään noin 10% suuremmalta. Superkuu nähdään, kun täysikuu tapahtuu perigeumin aikaan – se on Kuun elliptisen kiertoradan Maata lähinnä oleva piste. Täysikuu tapahtuu keskimäärin 30 päivän välein, ja Kuu on perigeumissaan 28 päivän välein. Kolme tai neljä kertaa vuodessa nämä kaksi tapahtuvat lähes samanaikaisesti, saaden aikaan superkuun. Astrologi Richard Nolle käytti termiä superkuu yli 30 vuotta sitten, mutta sitä on vasta viime aikoina alettu käyttää yleisesti tähtitieteessä. Ennen kuin puhuttiin superkuista, tähtitieteilijät viittasivat niihin perigeumin täysikuina, mutta kumpikaan termi ei anna tarkkaa määritelmää sille, milloin superkuu itse asiassa tapahtuu. Miksi tahansa niitä sitten kutsutaankin, superkuut, kuten kaikki täysikuut, vaikuttavat konkreettisesti Maahan. Täysikuut ja Aurinko luovat tavallista suurempia ...

4. joulukuuta 2017: Nämä kuvat ovat ESO:n Paranalin observatoriolla, Chilessä sijaitsevaan VLT-teleskooppiin (Very Large Telescope) asennetun SPHERE-havaintolaitteen ottamia. Uskomattoman yksityiskohtaiset näkymät paljastavat neljä miljoonista kivisistä pääasteroidivyön kohteista. Asteroidivyöhyke on Marsin ja Jupiterin välissä sijaitseva, sisemmät kiviplaneetat ulommista jäisistä kaasuplaneetoista erottava asteroidien kehä. Tässä näkyvät asteroidit ovat myötäpäivään ylhäältä vasemmalta alkaen: 29 Amphitrite, 324 Bamberga, 2 Pallas ja 89 Julia. Kreikkalaisen jumalattaren Pallas Athenan mukaan nimetty 2 Pallas on noin 510 kilometriä leveä. Kokonsa ansiosta se on päävyön kolmanneksi suurin asteroidi ja yksi suurimmista asteroideista koko Aurinkokunnassa. Se sisältää noin 7% koko asteroidivyöhykkeen massasta – se on niin valtava, että aikoinaan se luokiteltiin planeetaksi. Asteroidi 89 Julian uskotaan olevan nimetty Korsikan Pyhän Julian mukaan, ja se on kooltaan noin kolmasosa 2 Pallaksesta. Sen kivinen koostumus johti sen luokitteluun S-tyypin asteroidiksi. Toinen S-tyypin asteroidi on 29 Amphitrite, joka löydettiin vasta 1854. Eräs suurimmista C-tyypin asteroideista, 324 Bamberga, löydettiin vielä myöhemmin: Johann Palisa löysi sen vuonna ...

27. marraskuuta 2017: Kirkas taivas, tyrmäävä auringonlasku ja huippuluokan planetaarion ja vierailijakeskuksen futuristiset muodot – mitä muuta voisi toivoa ESO:n Viikon kuvalta? Tällä kuvalla on kuitenkin myös jotain muuta hihassaan meidän iloksemme: auringonpilari. Pehmeästi hehkuva valopylväs näyttää nousevan horisontista läheltä laskevaa Aurinkoa, valaisten taivaan sen yläpuolella. Illuusion luovat ilmakehämme miljoonat, pikkuriikkiset, muodoltaan tyypillisesti litteät ja kuusikulmaiset jääkiteet, jotka heijastavat auringonvaloa luoden näkyvän säteen. Aurinkopilari havaitaan tyypillisesti auringon ollessa matalalla taivaalla tai kun se on jo vajonnut horisontin alapuolelle. Auringon viimeiset säteet ovat myös vuorovaikuttaneet yläpuolella olevien pilvien sisältämien hiukkasten kanssa, jotka ovat sirottaneet valoa luoden loistavan kokoelman oransseja, keltaisia, punaisia ja vaaleanpunaisia sävyjä ESO:n Supernova-planetaarion ja -vierailijakeskuksen ylle. ESO:n Supernova on uusin Garching bei München:issa, Saksassa sijaitsevan ESO:n päämajan rakennuksista. Tämä eturintaman keskus tulee huhtikuussa 2018 tapahtuvan aukeamisensa jälkeen kiehtomaan vierailijoita etulinjan tieteellä ja ESO:n, maailman johtaviin kuuluvilla havaintojärjestelmillä.

20. marraskuuta 2017: Tämä Viikon kuva näyttää suuren kaasupilven kaukaisen kvasaarin SDSS J102009.99+104002.7 ympärillä, Paranalin observatoriolla sijaitsevan ESO:n VLT-teleskoopin (Very Large Telescope) yhteydessä toimivan MUSE-havaintolaitteen (Multi Unit Spectroscopic Explorer) kuvaamana. Kvasaarit ovat aktiivisten galaksien kirkkaita keskuksia, jotka pysyvät aktiivisina niiden keskellä sijaitsevaan supermassiiviseen mustaan aukkoon putoavan materiaalin ansiosta. Tämän kvasaarin ja sitä ympäröivän pilven punasiirtymä on yli 3, mikä tarkoittaa sitä, että me näemme ne sellaisina kuin ne olivat vain noin 2 miljardia vuotta alkuräjähdyksen jälkeen. Tähtitieteilijät tuntevat kvasaaria ympäröivän kaasupilven (tai sumun) nimellä ELAN (Enormous Lyman-Alpha Nebula; käänt. huom.: Valtava Lyman-alfa -sumu). Tämän tyyppiset sumut ovat nuoressa maailmankaikkeudessa syntyneitä massiivisia kaasurakenteita, ja ne voivat auttaa tähtitieteilijöitä ymmärtämään, miten pyörimismäärä – joka selittää nuorempien galaksien havaitun pyörimisen - syntyi maailmankaikkeudessa. Vallankumouksellisen MUSE-havaintolaitteen ansiosta näitä harvinaisia jättiläissumuja on nyt mahdollista havaita paljon yksityiskohtaisemmin kuin koskaan ennen. Juuri tämän ELAN:in halkaisija on noin miljoona valovuotta, ja MUSE:n spektrikuvauskyky on mahdollistanut sen, että tähtitieteilijät ovat mitanneet ...

13. marraskuuta 2017: Yli 300 000 valovuoden läpimittansa ansiosta, mikä on kolme kertaa Linnunradan halkaisija, tämä värikäs ionisoidun kaasun kupla (joka nähdään sinisenä tässä kuvassa) on suurin koskaan löydetyistä. Valtava kupla sisältää 10 yksittäistä galaksia ja sijaitsee erityisen tiheällä alueella galaksiryhmässä nimeltä COSMOS-Gr30, joka on 6.5 miljardin valovuoden etäisyydellä Maasta. Galaksien suuren määrän vuoksi tähtäimeen otettu joukko on erittäin monipuolinen – jotkut galakseista muodostavat aktiivisesti tähtiä, kun taas toiset ovat passiivisia; jotkut ovat kirkkaita ja toiset himmeitä; jotkut ovat massiivisia ja toiset pikkuruisia. Tämä ennätyksiä rikkova kupla löydettiin ja sitä voitiin tutkia yksityiskohtaisesti ESO:n VLT-teleskoopin yhteydessä toimivan MUSE-havaintolaitteen uskomattoman herkkyyden ansiosta. MUSE, joka toimii näkyvän valon aallonpituuksilla, yhdistää kuvauslaitteen ominaisuudet ja spektrografin mittauskyvyn luoden ainutlaatuisen ja voimallisen työkalun, joka kykenee paljastamaan muuten näkymättömiin jääviä kosmologisia kohteita. MUSE:n tehokas taivasta tarkkaileva silmä on antanut tähtitieteilijöille mahdollisuuden selvittää, että tämä suuri kaasutasku ei ole koskematon, vaan se on puhaltunut galakseista joko rajujen vuorovaikutusten aikana tai ...

6. marraskuuta 2017: Auringon laskiessa päivän viimeiset säteet hiipivät valaisemaan ESO:n VLT-teleskooppia (Very Large Telescope) sen valmistautuessa jälleen uuteen kosmoksen tarkkailuyöhön! Tämä epätavallinen kulma paljastaa, millainen teollisuustyyppinen sisusta on eräällä Cerro Paranalin huipulla Chilessä sijaitsevan VLT:n muodostamista 8.2 metrin Yksikköteleskoopeista. Yksikköteleskooppien suojakuvuilla on elintärkeä tehtävä, sillä ne auttavat pitämään VLT:n maailman tähtitieteellisten maan pinnalta käsin havaitsevien observatorioiden kärjessä. Valtava ilmastointijärjestelmä, joka nähdään tässä kuvassa teleskoopin ympäri kiemurtelevina metalliputkina, ja viimeisintä tekniikkaa oleva kupu toimivat yhteistyössä ylläpitääkseen täydellistä havaintoympäristöä. Tämä kotelointi suojaa teleskooppia ankaralta ympäristöltä ja yöllä puolustaa herkkiä havaintovälineitä tuulisilta sääoloilta, jotka saattaisivat vääristää ohuen pääpeilin muotoa ja sumentaa havainnot. Kuvan otti ESO:n Valokuvalähettiläs Alexandru Tudorică.

30. lokakuuta 2017: Tässä vaikuttavassa otoksessa ESO:n Paranalin observatoriolta loistavan siniset tähdet pilkuttavat eteläistä taivasta ja kotigalaksimme Linnunradan keskuspullistuma riippuu tyynesti horisontin yläpuolella. Kuva on otettu Cerro Paranalin, ESO:n VLT-teleskoopin (Very Large Telescope) sijaintipaikan yltä Chilessä. Etualalla näkyvä avoin kupu on erään neljästä 1.8 metrin Aputeleskoopista. Neljää Aputeleskooppia voidaan käyttää yhdessä muodostamaan VLTI-interferometrin (Very Large Telescope Interferometer). Linnunradan taso on kuuman kaasun muodostamien kirkkaiden alueiden pilkuttama. Hyvin kirkas tähti lähellä kuvan vasenta yläkulmaa on Antares, joka on Skorpionin tähdistön kirkkain tähti ja viidenneksitoista kirkkain tähti yötaivaalla.

23. lokakuuta 2017: Lauantaina 21. lokakuuta ESO:n päämaja Garchingissa, Saksassa, aukaisi ovensa jokavuotisena avoimien ovien päivänä. Yhdessä muiden Garchingin tiedekampuksen tilojen kanssa ESO kutsui vierailijat kokemaan sen toiminnan maailman johtavana maan pinnalta käsin havaitsevan tähtitieteen järjestönä. Jo ennen ovien avautumista klo 11:00, ulkopuolella odotti ihmisiä, joka olivat innokkaita kokemaan kaikki mahdolliset aktiviteetit. Kaiken kaikkiaan noin 5600 ihmistä tarttui mahdollisuuteen saada vastauksia kysymyksiinsä kokeneilta tähtitieteilijöiltä ja nähdä mitä tähtitieteen tutkimuksen etulinjan järjestössä tapahtuu. Ohjelmaan kuului tieteellisten toimintojen esityksiä, opastettuja kierroksia, näyttely ESO:n observatorioista, ESO:n tutkijoiden esityksiä ja suora yhteys ESO:n observatorioille Chileen. Vierailijat saattoivat myös testata joitain niistä interaktiivisista peleistä, jotka ovat myöhemmin esillä ESO Supernova-planetaarion ja vierailijakeskuksen näyttelyssä. ESO odottaa jo vuoden 2018 avoimien ovien päivää, jossa mukana on myös uusi ESO Supernova. Nähdäksesi lisää kuvia tapahtumasta, käy Facebook-albumissamme. Jos osallistuit avoimien ovien päivään 2017 ja otit valokuvia, kutsumme sinut jakamaan ne ”Your ESO pictures” –Flickr-ryhmässä.

16. lokakuuta 2017: Tämä ALMA:n (Atacama Large Millimeter/submillimeter Array) kuva näyttää V1247 Orionis -tähden, joka on planeettoja muodostavana kiekkona tunnetun dynaamisen kaasu- ja pölyrenkaan ympäröimä nuori, kuuma tähti. Tässä kiekko nähdään kaksiosaisena: sisempi ainerengas on selkeäpiirteinen ja kauempana sijaitsee hauraampi sirppimäinen rakenne. Tummana vyönä näkyvän renkaan ja sirpin välisen alueen uskotaan olevan nuoren planeetan aiheuttama sen tallatessa polkuaan kiekon läpi. Kun planeetta kiertää kiertoradallaan emotähtensä ympäri, sen liike luo korkean paineen alueet sen reitin kummallekin puolelle, samaan tapaan kuin laiva tuottaa keula-aaltoja veden halki kulkiessaan. Nämä korkeapaineen alueet voivat muodostaa suojan niiden alueiden ympärille, joissa planeettoja muodostuu; ne vangitsevat pölyhiukkaset jopa miljooniksi vuosiksi antaen näille aikaa ja tilaa kerääntyä yhteen ja kasvaa. ALMA:n erinomainen erotuskyky antaa tähtitieteilijöille ensimmäistä kertaa mahdollisuuden tällaisten pölyä keräävien pyörteiden hienorakenteen tutkimiseen. Sen lisäksi, että kuva paljastaa sirpin muotoisen pölyansan tumman vyön ulkolaidalla, se näyttää myös renkaan sisällä olevat ylimääräisen pölyn alueet, mikä mahdollisesti viittaa toiseen pölyansaan, joka muodostuu ...

9. lokakuuta 2017: Tämän perhepotretin otti ESO:n valokuvalähettiläsveteraani Alexandru Tudorică, ja siinä näkyvät kaikki ESO:n La Sillan observatoriolla Chilessä sijaitsevat teleskoopit. ESO:n 3.6 metrin teleskooppi hohtaa kuvan vasemmassa laidassa kiillellen sukulaistensa yläpuolella. HARPS-instrumentillaan (High Accuracy Radial velocity Planet Searcher) 3.6 metrin teleskooppi on maailman johtava maan pinnalta käsin havaitseva planeettojen metsästäjä. ESO:n uuden teknologian teleskooppi NTT (New Technology Telescope) näkyy viereisellä huipulla, erottuen selvästi toiseksi suurimpana perheenjäsenenä. NTT on toiminut uraauurtavien teknologioiden – kuten aktiivisen optiikan - testipenkkinä, jotka kuuluvat nykyään ympäri maailmaa sijaitsevien teleskooppien, kuten ESO:n VLT-teleskoopin (Very Large Telescope), perusominaisuuksiin. Vuoristomaastosta kohoaa myös muiden ESO:n operoimien, yhteistyössä käytettävien ja jo käytöstä poistettujen teleskooppien pienemmät kuvut, kuin myös sijaintipaikalle vievä päätie, joka kiemurtelee ylöspäin auringonpaisteisella vuorenrinteellä kohti paikan monia teknisiä ja tukitoimintorakennuksia.

2. lokakuuta 2017: Tämä klöntti ei kummoiselta näytä, mutta se esittää huomionarvoista tähteä nimeltä V766 Centauri (lyhennettynä V766 Cen) ja sen läheistä seuralaista. ESO:n VLTI-interferometriä (Very Large Telescope Interferometer) käyttäneet tutkijat luokittelivat sen ja tutkivat sitä ensimmäistä kertaa muutama vuosi sitten, jolloin sen havaittiin olevan keltaiseksi hyperjättiläiseksi kutsuttua massiivisten ja kirkkaiden tähtien tyyppiä, jotka ovat äärimmäisen harvinaisia – ja äärimmäisen suuria! Yli 1400 kertaa Auringon halkaisijan koollaan V766 Cen ei ole pelkästään suurin koskaan löydetty tämän tyyppinen tähti, vaan myös yksi kymmenestä suurimmasta koskaan havaitusta tähdestä. Viimeaikainen tutkimus on kuitenkin ehdottanut, että V766 Cen on todennäköisesti juuri hyperjättiläiseksi tuloa edeltävässä elämänvaiheessa: se on kehittynyt punainen superjättiläinen, joka menettää massaa niin nopeasti, että se muuttuu lopulta lyhyeksi aikaa takaisin lämpimämmäksi keltaiseksi superjättiläiseksi. Oli niin tai näin, tähti on todellinen jättiläinen/kolossi ja valtavan kiinnostava tiedemiehille, jotka haluavat tietää enemmän tästä tähtien poikkeuksellisesta elämänvaiheesta. Tutkijaryhmä on nyt käyttänyt VLTI:tä uudelleen tutkiakseen V766 Cen –tähteä vielä yksityiskohtaisemmin. ...