Viikon kuva

3. syyskuuta 2018: ESO:n La Sillan observatorio, joka sijaitsee Pohjois-Chilessä, tarjoaa asukkiteleskoopeilleen vertaansa vailla olevia näkymiä sekä kosmokseen että alueen karuihin, mutta kauniisiin maisemiin. Tämä Alberto Ghizzi Panizzan ESO:n NTT-teleskoopille (New Technology Telescope) vievältä luiskalta käsin kuvaama näkymä vangitsee La Sillan, yllään mahtava Linnunrata, joka uurtaa selvästi tietään halki yläpuolisen yötaivaan. Kuvan keskellä seisoo uljaana ESO:n 3.6 metrin teleskooppi, joka on planeettoja metsästävän HARPS-havaintolaitteen koti. Alempana sijaitsee pieni, harmaanvalkoinen TAROT-teleskoopin (Télescope à Action Rapide pour les Objets Transitoires) suojarakennus (kutsumanimeltään espanjaksi sarkofago, eli sarkofagi). Kauimmaisena oikealla olevalla yksinäisellä huipulla voidaan nähdä käytöstä poistetun 15 metrin SEST-teleskoopin hopeanhehkuinen selkäpuoli, ja viimeisenä, etualan tien vasemmalla puolella, sijaitsee sveitsiläinen 1.2 metrin Leonhard Euler –teleskooppi poimuisine panelointeineen ja valkoisine kupuineen. La Silla sijaitsee Atacaman autiomaan eteläosassa, 600 kilometriä pohjoiseen Santiago de Chilestä ja 2400 metrin korkeudessa. Kyseessä on ESO:n ensimmäinen havaintopaikka ja se on ollut toiminnassa 1960-luvulta lähtien.

27. elokuuta 2018: Tämä Viikon kuva näyttää valtavan taivaallisen "V":n kirjailtuna yötaivaalle ESO:n Paranalin observatorion yllä, joka sijaitsee Cerro Paranalin huipulla Chilessä. "V":n toinen haara on selvästi kirkkaampi kuin toinen; kuvan yläoikeaa kulmaa kohti osoittavan oikean haaran piirtää esiin Linnunradan kaunis, tähtien täplittämä keskusta. Himmeämpi, vasemmalle nojaava haara muodostuu diffuusin eläinratavalon hohtavista pilareista, joka on pienistä kosmisen pölyn hiukkasista siroaman auringonvalon aiheuttama ilmiö. Vaikka usein näemmekin sekä Linnunradan ja eläinratavalon Paranalilla sen tunnetusti kirkkaan taivaan ansiosta, tässä nähtävä "V"-asetelma on epätavallinen. Eläinratavalo on yhteydessä Maan rataan avaruuden halki, koska auringonvalon sirottamisesta vastuussa olevat pölyhiukkaset sijaitsevat kaikki ekliptikan tasossa olevassa pilvessä (jota kutsutaan myös nimellä "zodiacal cloud"). Tästä johtuen hohde vaihtelee voimakkuudeltaan ja näkyvyydeltään ympäri vuoden, ja sen voi nähdä parhaiten keväällä ja syksyllä juuri auringonlaskun jälkeen tai ennen auringonnousua. Vain kerran vuodessa, tammikuussa, on mahdollisuus havaita eläinratavalon keila, joka vaikuttaa tulevan Linnunradan keskustasta. Lisätietojen saamiseksi tästä kosmisesta ilmiöstä, katso ESOcast 82: Eläinratavalo (esocast82a). ...

20. elokuuta 2018: Tässä loisteliaassa kuvassa, jonka on ottanut ESO:n valokuvalähettiläs Petr Horálek, näemme Chilessä sijaitsevan ESO:n La Sillan observatorion ylle levittäytyvän Linnunradan kirkkaan kaaren. Maan pinnalla sijaitsevat ESO:n 3.6 metrin optinen teleskooppi (oikealla) ja SEST-teleskoopin (Swedish-ESO submillimetre telescope) hopeinen lautasantenni (vasemmalla). Vaikka SEST poistettiin käytöstä vuonna 2003 edistyneempien APEX- ja ALMA-instrumenttien tieltä, sen antenni näyttää edelleen katselevan kaihoten taivasta, ehkä toivoen uutta mahdollisuutta tutkia taivaiden mysteerejä. Linnunrata dominoi tätä kuvaa, osoittaen selvästi, miksi La Silla on yksi maailman parhaista tähtitieteen havaintopaikoista, ja kuuluisa mustasta taivaastaan ja kirkkaasta ilmastaan. Kirkkaan kaaren huipusta roikkuu silmiinpistävä punainen kohde nimeltään Gumin emissiosumu (Gum Nebula). Se, niin kuin muut saman tyyppiset alueet Linnunradan vyössä, on emissiokaasusumu, jossa kaasu alkaa hehkua lähistöllä olevien kirkkaiden tähtien lähettämän säteilyn ansiosta. Linnunradan kirkasta vyötä rikkovat tummat pölyjuovat, joissa muodostuu tähtiä; tähtiä, jotka jatkavat näytöstä tuhansia vuosia eteenpäin. Kaaren alapuolella istuu yksi Linnunradan seuralais-kääpiögalakseista, Suuri Magellanin pilvi; sen alla, juuri SEST:in lautasen ...

13. elokuuta 2018: Tämä täyden puolipallon (fulldome) kattava näkymä VLT-teleskooppiin (Very Large Telescope) ESO:n Paranalin observatoriolla näyttää lähes kaikki teleskoopin muodostavista yksiköistä yhdessä ainoassa perhekuvassa! ESO:n VLT koostuu neljästä suuresta 8.2 metrin Yksikköteleskoopista (Unit Telescopes, UT), joista kaikki näkyvät tässä ja jotka voidaan tunnistaa niiden laatikkomaisesta ulkonäöstä, ja neljästä 1.8 metrin Aputeleskoopista (Auxiliary Telescopes, ATs), joista kaksi nähdään tässä suurempien sukulaistensa kyljessä (ja kummankin pyöreähkö kupu on auki). Perusnimikkeidensä – UT1, UT2, ja niin edelleen – ohella jokaisella neljästä jättimäisestä UT:stä on oma nimensä paikallisella chileläisellä Mapuche-kielellä: Antu (Aurinko), Kueyen (Kuu), Melipal (Etelän risti) ja Yepun (Venus). Yötaivaalle välähtävä keltainen laser, jonka yksi UT:istä on laukaissut, luo korkealle ilmakehään keinotekoisen tähden, joka tunnetaan osuvasti nimellä laserohjaustähti (Laser Guide Star, LGS). Tämä ”tähti” on osa teleskoopin adaptiivisen optiikan järjestelmää, jonka ansiosta tähtitieteilijät voivat korjata ilmakehän turbulenssin vaikutuksen ja saada aikaan paljon kirkkaampia kuvia. Kuvan loi ESO:n valokuvalähettiläs Petr Horálek ja se on lukuisista yhteen ...

6. elokuuta 2018: Tämä ultrateräväpiirto-retkikunnan kuva ESO:n La Sillan observatoriolta Chilestä näyttää tanskalaisen 1.54 metrin teleskoopin ihailemassa tähtirikasta eteläistä taivasta. Etelän risti – eräs huomiota herättävimmistä tähtikuvioista – nähdään teleskoopin avonaisen kuvun vasemmalla puolella, painautuneena Linnunradan tasoa vasten. Etelän ristin (Crux) tähdistö tunnetaan parhaiten tästä ristin muotoisesta tähtikuviosta, joka koostuu neljästä tähdestä - Alfa, Beta, Gamma ja Delta Crucis. Näistä tähdistä lähin, Gamma Crucis, sijaitsee vain 88 valovuoden etäisyydellä Maasta, kun taas kaukaisin on 364 valovuoden päässä. Sinivalkoinen tähti Alpha Crucis, ristin alin piste, on koko yötaivaan 13:ksi kirkkain tähti. Pimeä, musteinen tahra juuri Etelän ristin yläpuolella on Hiilisäkki, eräs silmiinpistävimmistä pimeistä sumuista, joita paljain silmin voi nähdä. Tämä läpinäkymätön tähtienvälisen pölyn pilvi pimentää kauempana olevien tähtien lähettämän valon, luoden Linnunradan keskelle tyhjiön, jossa ei näytä olevan laisinkaan tähtiä. Tulenpunainen emissiosumu IC 2948 ja huomiota herättävä Kölin sumu voidaan nähdä Etelän ristin alapuolella kahtena sumumaisena läiskänä. Etelän ristillä on suuri merkitys eteläisellä pallonpuoliskolla. ...

30. heinäkuuta 2018: Tämä ESO:n Viikon kuva näyttää sirpin muotoisen kaasu- ja pölykotelon – se on sumu, joka tunnetaan NGC 3199:nä ja joka sijaitsee 12000 valovuoden päässä Maasta. Se näyttää kyntävän tähtien pilkuttaman taivaan halki kuin laiva läpi myrskyisten merien. Tämä mielikuva on erittäin sopiva, koska NGC 3199 sijaitsee Carinan (Köli) tähdistössä, joka on nimetty laivan kölin mukaan! NGC 3199:n löysi brittiläinen tähtitieteilijä John Herschel vuonna 1834 kootessaan kuuluisaa kiinnostavien yötaivaan kohteiden luetteloaan. Sumu on siitä lähtien ollut lukuisten havaintojen kohteena, mukaan lukien ESO:n 8.2 metrin VLT-teleskoopin (Very Large Telescope, eso0310, eso1117) ja 2.6 metrin VST-teleskoopin (VLT Survey Telescope) havainnot. Jälkimmäinen teki havainnot, joista tämä kuva koostuu. Sumun kirkkaan sirppimäisen osan tiedetään olevan osa paljon suurempaa mutta himmeämpää kaasun ja pölyn kuplaa. Sumu sisältää huomionarvoisen tähden nimeltä HD 89358, joka on epätavallisen tyyppinen, äärimmäisen kuuma ja massiivinen Wolf-Rayet -tähtenä tunnettu tähti. HD 89358 tuottaa uskomattoman voimakkaita tähtituulia ja ulosvirtauksia, jotka törmäävät ympäröivään aineeseen ...

23. heinäkuuta 2018: Tämä kuva näyttää joitain ALMA-antennijärjestelmän (Atacama Large Millimeter/submillimeter Array), korkealle Chilen Andeille sijoitetun huippuluokan teleskoopin antenneista. Kirkkaana observatorion yllä loistava täysikuu näkyy punaiseksi värjäytyneen horisontin yläpuolella. ALMA sijaitsee Chajnantorin ylätasangolla, noin 5000 metrin korkeudessa merenpinnan yläpuolella. Tällä korkeudella voidaan lähes joka yö nähdä kristallinkirkkaita näkymiä kosmokseen, kuten tämän kuvan tyrmäävä, ALMA:n antennien ylitse liukuva kosminen toukka näyttää. Kyseinen kirkas juova on Linnunrata; galaksin kaasupullistuma ja sekavat pölyjuovat ovat loistavat kirkkaine tähtien pilkuttamaa yötaivasta vasten, ja vaaleanpunaisen sävyiset läiskät osoittavat juuri muodostuneiden tähtien tuottaman kuuman, ionisoituneen kaasun alueita. Linnunradan kirkkain osa – galaksimme sydän – sijaitsee noin 25000 valovuoden päässä Maasta.

16. heinäkuuta 2018: Tämä Vincenzo Forchin ottama valokuva luo ainutlaatuisen näkymän erääseen ESO:n kuuluisimmista ja uutterimmista asukkaista. Tämä värien, rakenteiden ja koneistojen kakofonia on ESO:n VLT-teleskoopin (Very Large Telescope) 8.2 metrin Yksikköteleskooppi 1:n (Unit Telescope 1, UT1) sisusta Paranalin observatoriolla Pohjois-Chilessä. UT1:lle on annettu myös hurmaavampi nimi Antu, joka tarkoittaa Aurinkoa alueen alkuperäiskansan Mapuche-kielellä. Muut UT:t on nimetty Kuun, Etelän ristin ja Venuksen mukaan: Kueyen, Melipal ja Yepun. Forchin kuva näyttää Antun avaamassa korkean teknologian silmäänsä ja valmistautumassa pitkään kosmoksenhavaitsemisyöhön. Rakennuksen juurella keinotekoiset valot saavat alueen kylpemään loistavassa keltaisessa hehkussa. Teleskoopin metalliosien sinisiä ja hopeisia sävyjä täydentää sen yllä Auringon viimeisten säteiden lämpimän oranssi syleily, joka heijastuu teleskoopin aluetta ympäröivistä läpistä ja säleiköistä. Vincenzo lähetti tämän kuvan ”Your ESO Pictures” Flickr-ryhmään. Flickr-ryhmä arvioidaan säännöllisesti ja parhaat valokuvat valitaan näytettäviksi suositussa Viikon kuva –sarjassamme.

9. heinäkuuta 2018: Tämä valokuvakollaasi näyttää tutun kosmisen kohteen, Kuun, hyvin epätavallisella tavalla. ESO:n valokuvalähettiläs Petr Horálek nappasi tämän kuvasarjan ollessaan vierailulla ESO:n korkealla sijaitsevalla Paranalin observatoriolla Chilessä, missä taivas on huomattavan kirkas. Hän näpsytteli kuvia tyrmäävän verenpunaisesta kuunlaskusta viiden sekunnin välein, katsoen, kun Kuu vajosi pimeän taivaan halki ennen kuin se lopulta katosi horisontin alapuolelle (ruudut ovat aikajärjestyksessä vasemmalta oikealle ja ylhäältä alas). Näiden kuvien silmiinpistävä punainen väri johtuu ilmakehässä tapahtuvasta taittumisilmiöstä. Kun Kuu lähestyy horisonttia, sen heijastaman valon täytyy kulkea yhä pitempi matka ilmakehän halki ennen saapumistaan meidän silmiimme, mikä tarkoittaa sitä, että valon sironnasta tulee yhä merkittävämpää – toisin sanoen; valon täytyy läpäistä yhä enemmän ilmaa, jolloin yhä enemmän valoa sirottuu. Kaikista näkyvän valon väreistä Maan ilmakehä sirottaa ja taittaa punaista valoa kaikkein vähiten, johtuen sen pitkästä aallonpituudesta, jonka vuoksi auringon- ja kuunlaskut saavat tyypillisen oranssinpunaisen hehkunsa. Värin ohella toinen huomioitava piirre tässä kuvassa on selvä aaltoilu – Kuu näyttää ...

2. heinäkuuta 2018: Tämä ALMA-antennijärjestelmän (Atacama Large Millimeter/submillimeter Array) kuva näyttää MWC 758:n, aikuisuutta lähestyvän nuoren tähden, jota ympäröivät kuhmuiset, epäsäännölliset kosmisen pölyn renkaat, joista tässä nähdään kolme. Poikkeuksellisesti nämä renkaat ovat ellipsin muotoisia eivätkä täydellisen pyöreitä – tehden tästä ALMA:n ensimmäisen havainnon luonnollisesti elliptisestä protoplanetaarisesta kiekosta! Ulompi ja sisempi rengas sisältävät kumpikin yhden erityisen kirkkaan möykyn, jotka näkyvät keltaisina kaarina. Niiden lisäksi pölyn sisälle näyttäisi piirtyvän spiraalihaaroja, ja sen ytimessä olevan pölytön onkalo, joka on hieman sen keskustasta sivussa. Nämä kaikki ovat ilmiöitä, jotka viittaavat näkymättömien planeettojen läsnäoloon. Kun planeetat muodostuvat, ne vuorovaikuttavat painovoiman kautta kiekon kanssa ja luovat erilaisia paljastavia piirteitä ja rakenteita. Tähtitieteilijät voivat siis havaita MWC 758:n kaltaista järjestelmää ja päätellä ei pelkästään mahdollisten piilossa olevien planeettojen olemassaolon, mutta myös arvioida niiden massat, sijainnit ja kiertoradat. Tämä on mainio esimerkki ALMA:n kyvystä löytää planeettoja. Observatorion käyttö tällaisten pölyisten kiekkojen tutkimiseen antaa tiedemiehille mahdollisuuden tutkia planeettojen muodostumisen ensimmäisiä vaiheita heidän ...

25. kesäkuuta 2018: Marsin ja Jupiterin välissä sijaitseva donitsinmuotoinen asteroidivyöhyke on ahdettu täyteen kivisiä kappaleita ja jätettä. Huolimatta sen pirstaloituneesta ja murskemaisesta olomuodosta, vyön sisältämä kokonaismassa on huomattava – noin neljä prosenttia Kuun kokonaismassasta! Kaksi kappaletta sisältää suurimman osan tästä massasta: Ceres, kääpiöplaneetta, jonka arvioidaan sisältävän jopa kolmasosan vyön massasta, ja asteroidi Vesta, joka sisältää siitä noin yhdeksän prosenttia. Tässä kuvassa näkyy Vesta. Vestaa havaittiin äskettäin ESO:n VLT-teleskoopin (Very Large Telescope) SPHERE/ZIMPOL-havaintolaitteella – SPHERE:n kuva näkyy vasemmalla, ja vertailun vuoksi oikealla on synteettinen näkymä, joka on tuotettu avaruudesta käsin hankitulla havaintoaineistolla. SPHERE (Spectro-Polarimetric High-contrast Exoplanet REsearch instrument) on tehokas planeettoja etsivä ja niitä suoraan kuvaava havaintolaite. ZIMPOL on yksi sen alijärjestelmistä: erikoistunut kamera, joka sopii täydellisesti erittäin terävien kuvien ottamiseen pienistä kohteista – kuten Vestasta. Synteettinen kuva tuotettiin käyttäen avaruusluotaimille kehitettyä työkalua nimeltä OASIS. OASIS, joka käytti NASA:n Dawn-luotaimen (joka tuotti 14 kuukauden pituisen Vestan kartoituksen vuosina 2011 ja 2012) kuviin perustuvaa kolmiulotteista ...

18. kesäkuuta 2018: Tässä loisteliaassa otoksessa Pohjois-Chilestä, välittömästi tunnistettavissa oleva, mahtava Orionin tähdistö tähyilee kävelysiltaa, joka yhdistää ESO:n 3.6 metrin teleskooppia ja nyt jo käytöstä poistettua Coudé Auxiliary Telescope -teleskooppia, jotka kumpikin sijaitsevat ESO:n La Sillan observatoriolla. Lähemmin tarkasteltuna tämä pitkän valotusajan kuva, jonka on ottanut ESO:n Valokuvalähettiläs Yuri Beletsky, paljastaa useita mielenkiintoisia piirteitä – niihin sisältyy valovana, jonka on piirtänyt teleskoopin kuvun takaa kulkeva keinotekoinen satelliitti (kuvassa oikealla). Barnardin silmukka, supernovan jäänteeksi otaksuttu heikko emissiosumu, näkyy heikkona punertavana kaarena, joka ympäröi kirkasta Orionin sumua. Aivan kävelysillan suuntaisesti juuri sen alla näkyy tähtitaivaan halki poimuilevia Linnunradan tummia pölyvanoja. ESO:n 3.6 metrin teleskooppi on varustettu HARPS-havaintolaitteella (High Accuracy Radial velocity Planet Searcher), joka on yksi tarkimmista ja tuotteliaimmista planeetanmetsästäjistä koko tähtitieteen historiassa.

11. kesäkuuta 2018: Monet teleskoopit muodostuvat useista peileistä tai antenneista yhden ainoan sijaan. ESO:n VLT-teleskooppi (Very Large Telescope), joka sijaitsee ESO:n Paranalin observatoriolla Chilessä, on oiva esimerkki tästä. VLT muodostuu neljästä pääteleskoopista ja neljästä pienemmästä, liikuteltavasta aputeleskoopista – yhteensä siis kahdeksasta yksittäisestä rakennusosasta. Se jää kuitenkin pieneksi ALMA-antennijärjestelmän rinnalla, joka sijaitsee Chilen Andien Chajnantorin ylätasangolla ja muodostuu huikeasti 66 antennista! Jopa yksittäiset ALMA:n antennit ovat vaikuttavan kokoisia. Chajnantorin ylätasanko sijaitsee 5000 metrin korkeudessa ja sen operaatioiden tukikeskus (Operations Support Facility, OSF) sijaitsee (edelleen huomattavan korkealla) 2900 metrin korkeudessa. Koska antenneja ei rakennettu ylätasangolla, vaadittiin jokaisen laitteiston muodostavan antennin kuljettamiseksi OSF:ltä Chajnantorille aivan uudenlainen menetelmä. Tervetuloa Otto ja Lore! Otto ja Lore, jotka on suunniteltu ja rakennettu juuri kyseiseen tarkoitukseen, ovat kahden ALMA:n kuljetuslaitteen nimet – ne ovat kaksi kuvassa näkyvää keltaista ajoneuvoa. Kaksikon ominaisuudet ovat vaikuttavat; 20 metriä pitkät, 10 metriä leveät ja 28 rengasta käsittävät koneet on rakennettu ei pelkästään selviämään Atacaman ...

4. kesäkuuta 2018: ESO:n La Sillan obsevatorio Chilessä on väistämättömän valokuvauksellinen mistä tahansa kulmasta – kuten myös tällaisesta epätavallisesta ja luovasta perspektiivistä! Tämän ainutlaatuisen panoraamanäkymän otti ESO:n Valokuvalähettiläs Petr Horálek. "Mietin, olisiko mahdollista vangita maailmankaikkeuden mystiset värit ilman monimutkaisia välineitä," hän selitti, lisäten, että häntä alun perin innoitti yksi Christopher Nolanin Insterstellar-elokuvaa varten julkaistuista julisteista. "La Sillalla voi todellakin kokea – ja ikuistaa – tähtienvälisiä (engl. interstellar) hetkiä!" Petr selvästikin onnistui kuvatessaan maailmankaikkeutta koko kauneudessaan. Linnunradan majesteettinen nauha halkoo loimuten taivasta, luoden kosmisen sillan kahden La Sillalla sijaitsevan teleskoopin välille: ESO:n 3.6 metrin teleskooppi (vasemmalla) ja SEST (Swedish-ESO alimillimetrin alueen teleskooppi, oikealla). Suuri ja Pieni Magellanin Pilvi – lähigalaksien kaksikko – on kuvattu yhdessä löytyessään galaktisen tason yläpuolelta kuvan oikeasta yläkulmasta. Kirkas punainen läiskä ruudun keskellä on kaunis Gumin emissiosumu (Gum Nebula), ja erityisen kirkas piste alhaalla vasemmalla on planeetta Jupiter.

28. toukokuuta 2018: Tämä ESO:n Viikon kuva näyttää NGC 5643 -nimisen galaksin keskustan. Kyseinen galaksi sijaitsee 55 miljoonan valovuoden päässä Maasta Suden (Lupus) tähdistössä, ja se tunnetaan niin sanottuna Seyfertin galaksina. Seyfertin galaksien keskukset ovat erittäin kirkkaita – niiden arvellaan saavan voimansa aineesta, joka kertyy galaksin sisällä piileksivään supermassiiviseen mustaan aukkoon – mutta pölystä ja galaksien välisestä aineesta muodostuneet pilvet saattavat myös hämärtää ja peittää keskuksen näkyvistä. Tämän vuoksi Seyfertin galaksin aktiivisen keskuksen havaitseminen voi olla vaikeaa. NGC 5643 antaa ylimääräisen haasteen; se nähdään suuressa kallistuskulmassa, minkä vuoksi sen sisäisen toiminnan näkeminen on vielä mutkikkaampaa. Tästä huolimatta tutkijat ovat käyttäneet ALMA-laitteistoa (Atacama Large Millimeter/submillimeter Array) yhdessä ESO:n VLT-teleskoopin (Very Large Telescope) MUSE-havaintolaitteen (Multi Unit Spectroscopic Explorer) arkistoidun havaintoaineiston kanssa ja paljastaneet NGC 5643:stä tämän näkymän, joka on täydellinen näyttäessään energeettisen, virtaavan ionisoidun kaasun vuotamassa avaruuteen. Kyseessä olevat vaikuttavat virtaukset levittäytyvät galaksin kummallekin puolelle ja aiheutuvat NGC 5643:n ytimen supermassiivisen mustan aukon kertymäkiekosta pois ...

21. toukokuuta 2018: Kaksi spiraaligalaksia on lukkiutunut lumoavaan, kieppuvaan tanssiin tässä ESO:n VLT-teleskoopin (Very Large Telescope) VIMOS-havaintolaitteen kuvassa. Kaksi vuorovaikuttavaa galaksia — NGC 5426 ja NGC 5427 — muodostavat kiehtovan tähtitieteellisen kohteen nimeltä Arp 271, joka on kohteena tässä kuvassa, viimeisessä VIMOS:in ottamassa ennen sen poistamista käytöstä 24. maaliskuuta 2018. VIMOS – tai aukikirjoitettuna VIsible Multi-Object Spectrograph – oli toiminnassa VLT:lla vaikuttavat 16 vuotta. Sinä aikana se auttoi tiedemiehiä paljastamaan massiivisten galaksien elämien villin alun, havaitsemaan hämmästyttävää kolmoisgalaksien vuorovaikutusta, ja tutkimaan syviä kosmisia kysymyksiä, kuten miten maailmankaikkeuden massiivisimmista galakseista tuli niin suuria. Yksittäisiin kohteisiin keskittymisen sijaan VIMOS kykeni hankkimaan yksityiskohtaista tietoa yhtä aikaa sadoista galakseista. Tämä herkkä instrumentti keräsi kymmenien tuhansien galaksien spektrejä kautta maailmankaikkeuden, näyttäen miten ne muodostuivat, kasvoivat ja kehittyivät. Tässä näkymässä Arp 271 rajautuu kaukaisten galaksien muodostamaa taustaa vasten, ja sinertävän kaasun, pölyn ja nuorien tähtien kiehkuroita nähdään ojentuvan galaksien välisen avaruuden yli – tuloksena niiden yhteisestä painovoimavuorovaikutuksesta. Kuten useat ...

14. toukokuuta 2018: Tuikkivat tähdet ovat paljon kiinnostavampia runoilijoista ja romantikoista kuin tähtitieteilijöistä. Myös ESO:n maailmanluokan teleskooppilaivaston kodin, Chilen, yläpuolella olevissa lähes täydellisissä havainto-olosuhteissa Maan ilmakehän turbulenssi saa tähdet tuikkimaan, sumentaen näkymämme yötaivaalle. Nämä neljä lasersädettä on suunniteltu erityisesti taistelemaan kyseistä turbulenssia vastaan. Voimakkaat oranssit säteet, jotka ovat pääosassa tässä kuvassa, tulevat "4 Laser Guide Star Facility":stä (neljän laserin ohjaustähtijärjestelmästä), huippuluokan osasta ESO:n VLT-teleskoopin (Very Large Telescope) adaptiivisen optiikan järjestelmää. Jokainen säde on noin 4000 kertaa voimakkaampi kuin tavallinen laserpointteri! Kaikki neljä sädettä luovat keinotekoisen ohjaustähden virittämällä natriumatomeja korkealla Maan yläilmakehässä ja saaden ne hohtamaan. Luomalla keinotekoisia ohjaustähtiä tähtitieteilijät voivat mitata ja korjata ilmakehän aiheuttaman vääristymän, sovittaen ja kalibroiden havaintovälineensä säädöt mahdollisimman tarkoiksi juuri kyseiselle taivaan osalle. Tämä tuottaa VLT:n kristallinkirkkaan näkymän kosmokseen, jotta se voi kuvata maailmankaikkeuden ihmeitä hämmästyttävän yksityiskohtaisesti. Tämän uskomattoman otoksen otti VLT:n yli lentänyttä minihelikopteria käyttäen ESO:n valokuvalähettiläs Gerhard Hüdepohl.

7. toukokuuta 2018: Tähtitieteellisesti epätodennäköinen yhteensattuma tapahtui, kun tähti räjähti novaksi Supernova -planetaarion ja vierailijakeskuksen yläpuolella alle viikko sen avajaisten jälkeen. ESO:n valokuvalähettiläs Petr Horálek kuvasi kääpiönova V392 Persein 2. toukokuuta 2018. Kuvassa on laajakulmakuva iltataivaasta ESO:n Supernovan yllä lännen ja luoteen suunnalla. Novan sijainti ESO:n Supernovan yllä on merkitty laajaan kuvaan sijoitetun pienemmän, samalla kameralla, mutta eri linssiä käyttämällä otetun, alueesta zoomatun näkymän näyttävän kuvan avulla. Tässä kuvassa nova on helppo tunnistaa sen tyypillisen oranssin värin ansiosta. Kääpiönova syntyy, kun valkoinen kääpiötähti alkaa kerätä ainetta pienimassaisesta kaksoiskumppanistaan. Kiekon aine puristuu kasaan, kun se siirtyy valkoisen kääpiön pinnalle, jossa se sitten kuumenee, ja syttyy voimakkaassa ja kirkkaassa räjähdyksessä. V392 Persei -novan tapaus on itse asiassa paljon harvinaisempi ja kirkkaampi tapahtuma. Kääpiönovien havaintohistoriasta löytyy vain yksi tapaus, missä tähti on muuttunut täysimittaiseksi ja paljon kirkkaammaksi novaksi. Tapaus oli V1213 Centauri vuonna 2009, ja nyt tunnemme toisen vastaavanlaisen tapahtuman, V392 Persein. Kuva on symbolinen, koska ...

30. huhtikuuta 2018: Pahanilkinen hymy ilmestyy tähtimeren keskelle tässä kuvassa, joka on pieni osa valtavaa miljardien pikselien värimosaiikkia Linnunradan keskustasta. Mosaiikki, joka koostuu tuhansista uskomattoman yksityiskohtaisista ESO:n VISTA-teleskoopin (Visible and Infrared Survey Telescope for Astronomy) ottamista kuvista, paljastaa Linnunradan sydämen tähdistä enemmän kuin koskaan aikaisemmin. VISTA valittiin sen äärimmäisen herkän infrapunakameran ansiosta, joka voi nähdä lähes kaiken sen pölyn läpi, joka estää näkymämme galaksin keskustaan. Tässä kuvassa näemme paksun läiskän kaasua ja pölyä; sumun, jonka läpi edes VISTA:n kamerat eivät pysty näkemään. Laguunisumun (joka ei näy kuvassa) lähellä sijaitseva sumu näyttää iskevän silmää samalla pahantahtoisesti peittäen taustalla olevista tähdistä tulevan valon. Täysikokoinen kuva sisältää lähes yhdeksän miljardia pikseliä ja kuuluu Via Lactea -kartoituksen "Vista Variables" -joukkoon (VVV). VVV on projekti, jonka tarkoituksena on kuvata Linnunradan keskuspullistumaa ja kiekkoa lähi-infrapunan aallonpituuksilla. Värimosaiikin luomiseksi yhdistettiin saumattomasti kolmella eri aallonpituudella otettuja kuvia. Täysikokoista, zoomattavissa olevaa kuvaa voi tutkia Internetissä.

23. huhtikuuta 2018: Tämä epätavallinen kuva esittää kolmea ESO:n La Sillan observatoriolla Chilessä sijaitsevaa teleskooppia – vasemmalla MPG/ESO 2.2 metrin teleskooppi, kaukana sen takana seisova ESO:n 3.6 metrin teleskooppi, ja oikealla tanskalainen 1.54 metrin teleskooppi, joka näyttää väijyvän seuralaistensa yllä kuvan etuosassa. Tämä on tietenkin erittäin vääristynyt kuva teleskoopeista! Kuvan on ottanut ESO:n valokuvalähettiläs Petr Horálek tuodakseen esiin ei niinkään teleskooppeja vaan observatorion maailman parhaimpiin kuuluvan havaintopaikan yläpuolella olevan yötaivaan tyrmääviä ilmiöitä. Tämä on pitkän valotusajan otos, jonka on tarkoitus vangita tähtien näennäinen liike niiden kiertäessä hitaasti päidemme yllä taivaalla. Ajan kuluessa tähdet näyttävät piirtävän taivaalle valovanoina tunnettuja valojuovia, jotka maalaavat suuria ympyröitä pimeään kosmokseen (ilmiön aiheuttaa itse asiassa Maan pyöriminen, eikä tähtien liike). Tässä nähtävät valovanat keskittyvät eteläisenä taivaannapana tunnetun taivaalla sijaitsevan pisteen ympärille, joka tässä kuvassa piileksii tanskalaisen 1.54 metrin teleskoopin takana. Taivaannapa on taivaalla oleva piste, joka on suorassa linjassa planeettamme pyörimisakselin kanssa. Nämä vanat itse asiassa kuvattiin erilliseen kuvaan, ...